Niko Kukka haluaa osua taas vaparista Honkaa vastaan
(09.09.2010)
Veikkausliigan maaottelutauko päättyy perjantaina ja AC Oulun osalta pelit jatkuvat maanantai-iltana FC Hongan vieraana Espoossa. Edessä on kutkuttavan jännittävä loppukausi.

Kukka juhli rangaistuspotkumaalia HJK:ta vastaan elokuun alussa. Kuva: Tapani Pikkarainen
Kauden kääntyessä loppusuoralleen on hyvä muistella huhtikuussa tehtyjä lupauksia. Silloin nimittäin AC Oulun laitapuolustaja Niko Kukka lupasi viimeistellä kolme vapaapotkumaalia tällä Veikkausliigakaudella. Kukka aavistelee nyt, että seuraava erikoistilanneosuma saattaa syntyä maanantaina FC Honkaa vastaan.
Kukka on jo kurittanut entisiä seurojaan kahteen otteeseen onnistuttua erikoistilanneosumilla maalinteossa niin FC Honkaa kuin HJK:ta vastaan, joten sinällään osittain leikkimielisiä puheita ei kannata ohittaa olankohautuksella.
AC Oulun pelaajat palasivat alkuviikolla takaisin harjoitusrutiineihin joukkueen vietettyä neljän päivän maajoukkuetaukoloman. Kukan osalta vapaat menivät leppoisasti miehen kotikontujen suunnassa.
- Olin Helsingissä lomailemassa perheen luona ja näin kavereita. Täytyy sitä välillä huilatakin, Kukka toteaa.
AC Oulun puolustus pääsi hyvään vireeseen maajoukkuetaukoa edeltäneissä viidessä tappiottomassa ottelussa joukkueen päästettyä niissä vastustajan vain kolmesti maalintekoon. Kyseisiä matseja edeltäneessä mustassa kuuden ottelun tappioputkessa eivät pasmat peräpäässä olleet tarpeeksi selvät, sillä näissä peleissä pallo ylitti AC Oulun maaliviivan kaikkiaan 17 kertaa.
- Tason nousu johtuu taktiikan muutoksesta. Esimerkiksi meille laitapuolustajille eli mulle ja Jakelle (Hurme) tuli käsky, ettei saa enää nousta niin paljoa hyökkäyksiin. Lisäksi Dominic Yobe on alempana keskikenttämiehenä keskittynyt enemmän puolustukseen. Pallon alla on ollut koko ajan viisi pelaajaa, Kukka valottaa.
Lisäksi puolustuslinjan vakiintuminen tiettyyn permanenttiin (Hurme-Antti Pehkonen-Janne Hietanen-Kukka) on helpottanut yhteiskäsityksen syntymistä AC Oulun alakertaan.
- Jos pelaa samojen pelaajien kanssa, niin toiset oppii tuntemaan paremmin ja tietämään mihin he liikkuvat. Se helpottaa varsinkin puolustuspäässä aivan selkeästi, Kukka alleviivaa.
Vaikka HJK-kasvatti on aiemmin tunnettu varsinkin rohkeista laitaiskuistaan hyökkäyspään suuntaan, eivät tehdyt muutokset ole jurppineet miestä.
- Sitä pääsee kuitenkin aina muutaman kerran pelissä nousemaan ja keskittämään. Ei tämä ole omaan peliini vaikuttanut mitenkään. Olen joka tapauksessa mukana erikoistilanteissa, joten ei ole mitään moittimista, vapaa- ja kulmapotkujen antajana tunnettu Kukka toteaa.
Tähän mennessä Kukka on onnistunut tälläämään yhden vaparin verkon perukoille (voittamaali Honkaa vastaan kesäkuussa). Vielä pitäisi siis tehdä kaksi vapaapotkumaalia kuluvalle kaudelle lunastaakseen huhtikuussa antamansa leikkimielisen lupauksen.
- Viime peleissä ei ole kyllä oikein edes saatu kunnon vapaapotkupaikkoja. Mutta nythän Honka on tulossa vastaan seuraavaksi. Viimeksi tein heitä vastaan vaparista maalin, joten yhden voisin tehdä maanantainakin. Kolmannen voisin sitten jättää viimeiselle kierrokselle Jaro-peliin, Kukka hymyilee.

Kukka on kantanut AC Oulun ohella Veikkausliigassa myös FC Hongan paitaa vuonna 2007 ja Mika Lehkosuon luotsaamassa espoolaisyhdistelmässä onkin edelleen pelaajia, jotka olivat silloin samassa joukkueessa. Esimerkiksi toppari Rami Hakanpää, maalivahti Tuomas Peltonen ja Veikkausliigan tämän kauden toiseksi paras maalintekijä Jami Puustinen ovat Kukan vanhoja joukkuekavereita.
- En ole oikein katsonut Hongan pelejä, mutta hyökkääjätilanne siellä vaikuttaa vähän huonolta. Nehän lainasi Boris Kokon PoPaan ja Hermanni Vuorinen lähti Belgiaan. Heillähän on vain yksi hyökkääjä. Siellä on kyllä laadukkaita pelaajia paikkaamaan tilannetta, mutta taktiikkaan tämä voi vaikuttaa.
Oululaisten loppukauden menestyksen ja sarjapaikan säilyttämisen kannalta olisi tärkeää, että AC Oulu pääsisi jatkamaan päällä olevaa tappiottomien otteluiden putkea myös FC Honkaa vastaan.
- Emme ole lähelläkään kuivilla vielä. Vaikka viisi peliä on mennyt hienosti, niin nyt pitää jatkaa nöyrästi tekemistä ja kerätä lisää pisteitä. Tavoitteena pitää olla se, että ei tarvitsisi enää loppukierroksilla jännittää putoamista, Kukka päättää.
(Toimitus, Olli Kohonen)
Kirjoittanut AC Oulu, 9.9.2010 19:30


