Intoa puhkuva Piispanen: Voimavaramme piilevät yhteisöllisyydessä
(05.11.2010)
AC Oulun toimitusjohtajana perjantaina aloittanut Kimmo Piispanen kävi välittömästi vauhdilla käsiksi tehtäviinsä. Työsarkaa riittää ennen kaikkea yhteistyökumppaneiden kontaktoinnissa ja koko organisaation kehittämisessä.

AC Oulun tulevaisuuden rakentajat: päävalmentaja Juha Malinen ja toimitusjohtaja Kimmo Piispanen.
Uuden toimitusjohtajan pestausprosessi aiheutti pitkää päivää AC Oulu Oy:n hallitukselle. Konkreettisesti urakkaan päästiin käsiksi sarjapaikan varmistumisen jälkeen. Taustalla tehty työ on kuitenkin kantanut nyt hedelmää Piispasen pestaamisen muodossa.
- Meillä on äärettömän positiivinen fiilis. Olemme saaneet todellisen myynnin ja markkinoinnin moniosaajan toimitusjohtajaksemme, iloitsee AC Oulu Oy:n hallituksen jäsen Sakari Huikuri.
Myös marraskuun puoliväliin mennessä jätettävän liigalisenssihakemuksen osalta taloudelliset tekijät ovat hallitukseen kuuluvan Arto Ojan mukaan kunnossa.
- Meille on nyt tullut uusia sijoittajaehdokkaita, jotka haluavat rahallisesti tukea AC Oulua. Yksittäisten henkilöiden osalta puhutaan jopa kymmenistä tuhansista euroista kerralla, Oja kertoi.
Lisäksi AC Oulu Oy käynnistää vielä tämän vuoden puolella suunnatun osakeannin kerätäkseen uutta pääomaa. Ensi kauden budjetti tulee olemaan samaa luokkaa kuin päättyneellä kaudella eli noin miljoona euroa.
Vuonna 1989 tervakaupunkiin muuttanut Kimmo Piispanen ei ole aivan paljasjalkainen oululainen, mutta tuntee kaupungin kuin omat taskunsa. Yhtä lailla mies hallitsee oululaisen urheilumarkkinoinnin kuviot.
- 90-prosenttisesti tulen tekemään myyntiä ja markkinointia sekä saattamaan kokonaisuutta sellaisiin puitteisiin, että jokaisella oululaisella on hyvä seurata jalkapalloa näissä uusissa hienoissa olosuhteissa, Piispanen viittaa uudistettuun Raatin stadioniin.
Piispanen aikoo omalta osaltaan kehittää koko AC Oulun organisaatiota uuteen uskoon, mutta tietyt vastuut on jaettu jo nyt selkeästi.
- Pelaajat pelaavat ja toivottavasti pelaavat mahdollisimman hyvin. Se on heidän tehtävänsä ja niihin asioihin en koskaan puutu. Toinen, vielä tärkeämpi elementti, on huippuvalmentaja Juha Malinen. Hänellä on kilpailullinen vastuu. Enkä minä pysty kerta kaikkiaan antamaan Juhalle mitään oppia jalkapallosta.
- Ja sitten johto johtaa. Tämä on hyvin yksinkertainen asia liike-elämässä. Kolmikantaisessa toimintamallissa kukin tietää mitä tekee, Piispanen niputtaa jämäkästi.
Tuore toimitusjohtaja korostaa myös yhteisöllisyyden roolia AC Oulussa. Kaikkea ei toimitusjohtaja pysty, eikä saakaan tehdä itse. Myös toimistolle saa soittaa ja tarjoutua toimimaan oululaisen futiksen puolesta.
- Ja minä olen itsekin vain tavallinen oululainen ihiminen. Meidän pitää pystyä tarjoamaan yhteisöllisyyttä tavallisille oululaisille ihmisille. Siihen on olemassa keinoja, mutta niitä ei ole kauhean paljon tähän mennessä käytetty.
Vireillä on vahvasti myös oheisliiketoimintaa AC Oulun yhteyteen. Suunnitelmat tämän suhteen ovat vielä kesken, mutta rakenteilla on merkittävä kokonaisuus.
- En kerro vielä tästä mitään, koska minulla on sopimusneuvottelut vielä kesken. Olen aloittanut virallisesti vasta tänä aamuna, mutta taustalla olen tehnyt jo muutaman päivän erilaisia asioita. Kun ne on saatu valmiiksi, tulemme järjestämään erilaisia tiedotustilaisuuksia, Piispanen raottaa.
Perjantaina varmistui myös se, että AC Oulu palaa ensi kaudella tuttuihin Navy Blue -pelipaitoihinsa yhden vuoden tauon jälkeen.
LUE MYÖS:
Uuden toimitusjohtajan taustat ja työhistoria
(Toimitus, Olli Kohonen)
Kirjoittanut AC Oulu, 5.11.2010 15:25


