Uutinen Edustus

AC Oulun laitahyökkääjä Dritan Stafsula on valittu Ykkösen toukokuun parhaaksi pelaajaksi. Valinnan suoritti Jalkapallon pelaajayhdistys eli pelaajat itse.

Stafsulan valintaa voi pitää ansaittuna, sillä vasen laituri johtaa Ykkösen maalintekijätilastoa iskettyään kuudessa ottelussa komeasti kuusi täysosumaa. Toukokuussa Stafsula pelasi neljässä ottelussa viimeistellen neljä maalia. Kesäkuun avanneessa ottelussa FC Hämeenlinnaa vastaan tuli vielä kaksi osumaa lisää.

– Valinta kuulostaa yllättävältä, mutta hyvältä. Alkukauteni on ollut ihan ok. Parannettavaa on toki vielä, mutta pelejä on paljon edessä.Yritän tehdä parhaani hyökkäyspäässä. Olen kehittynyt myös puolustuspelaamisessa, Stafsula miettiiYkkösen verkkosivuilla.

– Tämä ei ole yksilöpeli, joten hyvin olemme joukkueena pelanneet. Yhteispelimme on loistavaa. On upea pelata sellaisten pelaajien kuten Mika Nurmela, Janne Hietanen ja Jani Kauppila kanssa. He ovat kovia jätkiä, olen onnellinen, että saan olla heidän kanssaan kentällä, suitsuttaa Stafsula.
Heinäkuussa 30 vuotta täyttävä Stafsula pelaa AC Oulussa neljän vuoden tauon jälkeen.

– Meillä on kova puolustuslinja ja keskikentältä löytyy loistavia jätkiä. Olemme sähäkkiä myös hyökkäyksessä. Kokonaisuutena joukkuepelaamisemme on vahvaa. Tavoitteenani on pysyä ja pelata Oulussa, en halua nyt lähteä mihinkään. Tämä tuntuu minulle kotikaupungilta ja turvalliselta. Kiitän mahdollisuudesta päästä joukkueeseen Juha Malista, sanoo Stafsula.

Malinen onkin ollut varsin tyytyväinen suojattinsa otteisiin.

– Dritanista tietää, mitä saa. Ja kun hän saa pelata nyt hyvien kavereiden kanssa, niin hänen kokemuksensa ja omat vahvuudet tulevat esiin. Lisäksi Dritanilla on sellaista intohimoa, että silmät oikein palavat, kun hän saa pelata AC Oulussa ja ohittaa puolustajia, Malinen kehui viime viikolla Hämeenlinna-ottelun jälkeen.

AC Oulun kausi jatkuu sunnuntaina vierasottelulla FC Espoota vastaan. Oululaiset ovat vahvasti mukana sarjan kärkikahinoissa.

– Me menemme peli kerrallaan, emmekä ajattele liikaa eteenpäin. Tulemme taistelemaan loppuun asti ja jokaiseen peliin lähdemme taistelemaan, Stafsula painottaa.

Stafsula palkitaan valinnastaan sunnuntaina FC Espoo-AC Oulu-pelin yhteydessä.

(Toimitus)