Ennakko Edustus

20-vuotias laitapuolustaja Lassi Nurmos palaa AC Ouluun Rovaniemen Palloseurasta. Laivastonsinisten entinen kapteeni on joukkueen mukana jo sunnuntaina, kun se kohtaa Respect Suomen Cupin puolivälierässä Mariehamn IFK:n vieraskentällä kello 16:00 alkaen.

Haukiputaalta lähtöisin oleva Nurmos on HauPan kasvatti. Hän siirtyi AC Ouluun kaudeksi 2011 vakiinnuttaen välittömästi paikan avauskokoonpanossa. Virallisia otteluita laivastonsinisissä kertyi kolmen kauden aikana yhteensä 60. Kausi 2013 päättyi ennen aikojaan jalkavammaan, mutta hyvän kuntoutuksen päätteksi tie vei Rovaniemelle Veikkausliigaseura RoPS:n riveihin. Viime kaudella monipuolinen puolustaja kirjasi itselleen Veikkausliigakokemusta 13 ottelun verran.

Varusmiespalvelu ja kova kilpailu peliajasta teki Nurmoksen talvikaudesta rikkonaisen, eikä vastuuta Rovaniemellä näyttänyt olevan tiedossa. AC Oulu, RoPS ja pelaaja kävivät neuvottelut lopulta nopealla aikataululla ja yhteisymmärryksessä syntynyt päätös oli purkaa sopimus RoPS:n kanssa ja allekirjoittaa uusi loppukauden mittainen sopimus AC Oulun kanssa. Sopimus pitää sisällään myös option kaudesta 2016.

”Lamo” on päävalmentaja Rauno Ojasen käytettävissä jo sunnuntaina, kun AC Oulu kohtaa Respect Suomen Cupin puolivälierässä MIFK:n. Laivastonsiniset lähtevät reissuun vain voitto mielessä, sillä sen tavoitteena on mennä Cupissa aina loppuun saakka.

Kommentit

– Hienoa tulla takaisin, vaikka Rovaniemen reissu jäikin pieneksi pettymykseksi. AC Oulu on minulle erittäin tuttu seura – täällä on paljon vanhoja pelikavereita ja käytännössä koko taustaryhmä on sama, kuin 2013. Joukkueella on kovat tavoitteet ja niiden eteen taistellaan seuraavan kerran sunnuntaina, Nurmos toteaa.

 

– Tällä viikolla on tehty kovasti töitä pelaaja-asioiden eteen. Olen todella iloinen, että Lamo palaa meille – kotijoukkueeseen. Loukkaantumisia, pelikieltoja ynnä muuta tulee pitkän kauden aikana paljon. Meillä on aitoa ja rehtiä kilpailua peliajasta, joka vie meitä kokonaisuutena paljon eteenpäin. Jokainen jäsen joukkueessa on korvaamaton. Sunnuntaina meidän pitää onnistua 110%, mutta lähdemme valloittamaan saarta luottavaisina, Ojanen kehuu.

Kokoonpanotilanne

Edellisessä AC Oulun Cup-ottelussa loukkaantunut Antti Uimaniemi leikataan ensi viikolla. Arvioitu kuntoutumisaika on tällä hetkellä kaksi kuukautta. AC Oulu lähtee Saaren Valloituksen 15 pelaajan ryhmällä. Varmasti poissa ovat Anselmi Nurmela (sairas) sekä Kemo Darboe, jonka pelilupa ei ehtinyt saapua ajoissa.

Seuraa heitä

AC Oulun kannattajat tulevat olemaan laivastonsinisten 12 pelaaja – pitkälle vierasmatkalle on tulossa lähes 20 uskollista soturia. AC Oulun #saarenvalloitus-kampanja on kerännyt tähän mennessä jo upeat 30 osallistumista. AC Oulu kiittää ja kumartaa – seuralla on vahva yhteisö tukenaan!

ACOTV

Yhteistyössä
Otteluennakko