Ennakko Edustus

PK-35 Vantaa isännöi AC Oulua 22.6. pelattavassa ottelussa Vantaan jalkapallostadionilla. Oululaisilla on ottelussa oiva mahdollisuus kuitata kauden avausottelun kirvelevä 1-3 kotitappio arvokkaalla vierasvoitolla. Kotijoukkue PK-35 on yhdeksän pelatun ottelun jälkeen sarjassa toisena 16 pisteellä, kun AC Oulu on yhden ottelun vähemmän pelanneena sarjassa kuudentena 11 pisteellä.

Panosta ottelusta ei puutu, sillä voitolla Laivastonsiniset kaventaisivat eron sarjataulukossa kotijoukkueeseen kahden pisteen päähän. Tämä tarkottaisi sitä, että Laivastonsinisten asemat parantuisivat entisestään äärimmäisen tasaisessa Ykkösessä. Voitolla AC Oulu nousisi pisteen päähän FC Hakasta, JJK:sta, ja Turun Palloseurasta, mikäli TPS ei onnistu saamaan pisteitä FC Jazzilta.

AC Oulu pääsee lähtemään kamppailuun hyvistä asetelmista, sillä joukkue on kaatanut kahdessa edellisessä kamppailussa PS Kemin kotonaan, sekä EIF:n Tammisaaressa. Laivastonsinisten puolustuspeli aiheutti alkukaudella Rauno Ojaselle harmaita hiuksia, mutta nyt puolustuspeli on asettunut uomiinsa, sillä kahdessa edellisestä ottelusta on tuloksena yhtä monta nollapeliä. Hyökkäyksessä Kemo Darboe on päässyt oivaan vireeseen, tuloksena 4 maalia ja lukemattomia vaaratilanteita aiheutettuna vastustajan puolustajien päänvaivaksi. Gambialainen on osoittautunut AC Oululle todelliseksi vahvistukseksi, jolta on lupa odottaa myös jatkossakin hyviä otteita.

Vantaalaisten peli on hieman yskähdellyt viime kierroksilla, joukkue jäi edellisessä kamppailussaan Turun Palloseuraa vastaan 0-0 kotitasapeliin ja hävisi vieraissa JJK:lle lukemin 2-1. AC Oulun parantunut puolustuspeli pääsee todelliseen testiin maanantaina, sillä PK-35 on tehnyt sarjassa FC Hakan kanssa eniten maaleja, yhdeksässä ottelussa joukkueet ovat venyttäneet maaliverkkoa 18 kertaa. Eniten vantaalaisista tuhoa on tehnyt, Englannin Valioliigassa ja Espanjan La Ligassakin esiintynyt Pablo Couñago, joka on tehnyt kahdeksassa pelaamassaan ottelussa 7 maalia.

Kyseessä on joukkueiden 20. keskinäinen kamppailu Ykkösessä, joten joukkueet tuntevat toisensa todella hyvin. Keskinäisissä otteluissa on ollut tasaista, sillä AC Oulu on voittanut kamppailuista 6, hävinnyt 7, ja tasapeliin ollaan päädytty myös 7 kertaa. Joukkueiden edellinen kohtaaminen oli kuluvan kauden avauskamppailu, jonka PK-35 Vantaa voitti Oulussa lukemin 1-3. Laivastonsinisiltä jäi kauden avausottelusta todella paljon hampaankoloon ja maanantaina Vantaan viheriölle on lupa odottaa voitonjanoista, määrätietoista ja taistelevaa AC Oulua.

Kommentit

– PK:lla on älyttömän hyvä joukkue ja paljon todella kovia ulkomaalaispelaajia. Lähdemme Vantaalle haastajana, mutta tarkoituksena on ottaa pallonhallinta itselle ja täten hallita myös peliä. Tiivis ja uhrautuva puolustaminen koko joukkueena on edelleen avainasemassa. Meillä riittää näytettävää kauden avauspelistä ja jokaisen pelaajan tulee osoittaa se kentällä, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen ennakoi.

Kokoonpanotilanne

AC Oulun kokoonpanosta ovat sivussa Matias Ojala ja Antti Uimaniemi. Molemmat herrat lähestyvät pelikuntoa lujaa vauhtia.

Seuraa heitä

#22 Iiro Vandell, AC Oulu

 

Täksi kaudeksi AC Ouluun siirtynyt Iiro Vandell on ollut kuluneen kauden yksi parhaimmista Laivastonsinisistä. Tästä osoituksena on se, että AC Oulu on pelannut kuluvalla kaudella 8 ottelua, ja Iiro on pelannut näistä jokaisessa täydet minuutit. Vahvan puolustuspelin lisäksi tilillä on voittomaali Perämeren derbyssä. Iiro Vandell johtaa Röngän voimapelaajakisaa 7 sarvella, kun kisassa seuraavina olevilla Kemo Darboella, Lassi Nurmoksella ja Dritan Stafsulalla on kasassa 3 sarvea.

 

#38 Pablo Couñago, PK-35 Vantaa

 

Espanjalainen konkarihyökkääjä on iskenyt joukkueelleen kahdeksassa ottelussa 7 maalia, ja johtaa näin Ykkösen maalipörssiä. Laivastonsinisten puolustus saa olla äärimmäisen varuillaan Couñagon kanssa.